29.3.2010 klo 12.22 – Eteläiset kaupunginosat ry

Kaivopuiston ja Eiran merenrantaa jatkava Hernesaaren itäranta on ollut pitkään kaupungin varikkona ja muutenkin huonosti kaupunkilaisten käytettävissä. Tähän on tulossa muutos. Ranta avautuu puolen kilometrin matkalta ja se voidaan ottaa virkistyskäyttöön jo ensi kesänä. Lopullisen asunsa ranta tulee saamaan vasta joskus vuosikymmenen loppupuolella Hernesaaren rakentamisen toteutuessa. Näin hienoa rantaa ei kuitenkaan haluta jättää enää hyödyntämättä, vaan tavoitteena on avata se kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden käyttöön.

Jotakin parannuksia rannalle pyritään saamaan aikaiseksi jo ensi kesäksi ja lisää lähivuosina. Nyt kaivataan kaupunkilaisten näkemyksiä, ehdotuksia ja ideoita rannan väliaikaiskäytön kehittämiseksi. Ideat voivat liittyä esimerkiksi rannan kalusteisiin ja rakennelmiin, ympäristötaiteeseen, palveluihin, tapahtumiin ja ylipäätään kaikkeen, mikä edistäisi rannan käyttöä kaikille kaupunkilaisille. Toiveet myös syys- ja talvikauden mahdollisuuksista ovat tervetulleita.

Omia ehdotuksia voi esittää ja muiden ehdotuksia kommentoida Internetiin avatulla keskustelupalstalla osoitteessa www.uuttahelsinkia.fi. Keskustelupalsta on auki 9.4. saakka, jonka jälkeen aineisto analysoidaan ja laaditaan väliaikaiskäytön toteutussuunnitelma yhteistyössä eri hallintokuntien kanssa.

Aihepiirit: Uutiset

Vastaa

Your email address will not be published.