ETELÄISET KAUPUNGINOSAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010



1.  YLEISTÄ


Vuosi 2010 oli yhdistyksen 38. toimintavuosi.

 

2.  HALLINTO JA KOKOUKSET

 

Hallituksen puheenjohtajana toimi Pia Aaltonen, varapuheenjohtajana Satu Sandström, sihteerinä Ulla Blomberg ja jäseninä Seppo Helminen, Olli-Pekka Ihalainen, Riitta Kaaja, Jarkko Niiranen, Eevakaisa Purola-Engelberg, Anu Soots, Lea Virtala ja Elina Ylppö.

Hallitus myönsi 19.4. Niiraselle eron hänen omasta pyynnöstään.


Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä 10 kertaa.


Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 27.4.2010 Eiran aikuislukiossa, Laivurinkatu 3 ja sääntömääräinen syyskokous 29.11.2010, samoin Eiran aikuislukiossa. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksissa esiteltiin ajankohtaisia aiheita, mm. rakennusviraston ajankohtaisia kunnostushankkeita alueella, Telakkarannan suunnittelukilpailun tuloksia sekä kokemuksia vastaanottokeskuksen Uudenmaankadun toimipisteen toiminnasta.


Syyskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2011 valittiin Lea Virtala Pia Aaltosen jättäydyttyä tehtävästä. Hallitukseen valittiin jatkamaan Ulla Blomberg, Olli-Pekka Ihalainen, Riitta Kaaja, Eevakaisa Purola-Engelberg, Satu Sandström, Anu Soots ja Elina Ylppö. Uusina hallituksen jäseninä valittiin Sari Jalava-Krootila, Olli Koskimies ja Eija Korjula.


3.  JÄSENISTÖ JA VASTUUHENKILÖT


Yhdistyksen jäsenmäärä oli 418 jäsentä, joista yhteisöjäseniä 20. Yhdistyksen jäsenrekisterin ylläpidosta vastasi Hilkka Järvitalo. Yhdistyksen rahastonhoitajana toimi Eevakaisa Purola-Engelberg ja tilintarkastajana Minna Laakso.


Sähköisen tiedottamisen ja yhdistyksen Luukku-sähköpostin vastuuhenkilönä toimi Riitta Kaaja, joka toimi myös yhdistyksen lehden toimitussihteerinä. Internet-sivujen ylläpitäjänä toimi v. 2010 Pia Aaltonen.


4.  TOIMINTA

 

Yhdistys laati vuoden aikana kannanottoja ja kirjelmiä, mm. Telakkarannan asemakaavan valmistelusta 27.1. ja Helikopterikeskus Oy:n ympäristölupahakemuksesta 10.6.

Telakkarannan suunnitteluun palattiin arkkitehtikilpailun ratkettua, jolloin yhdistys ilmaisi kannanotossaan 18.12. (yhdessä Pro Eiran ja Punavuoriseuran kanssa) huolestuneisuutensa historiallisen ympäristön tuhoamisesta liian massiivisella uudistuotannolla.

 

Myös Eiranrannan ja Merikadun välisestä pysäköintialueesta ja jätteenkeräyspisteestä jatkui kirjelmöinti kaupungin virastojen kanssa. Yhdistys teki yhdessä Pro Eiran kanssa 27.2. ehdotuksen Hernesaaren siilorakennuksen käyttötarkoituksen muuttamisesta pysäköinti-laitokseksi tarkoituksena korvata mainittu rannan pysäköintialue. Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja kävi 26.8. yhdessä yhdistyksen hallituksen jäsenten kansa tarkastelemassa Meripuiston alueen kunnostustöitä.

 

Stadin rantaryhmä järjesti 24.3 Tieteiden talolla valtuuston kyselytilaisuuden, johon yhdistys osallistui. Valtuustoryhmien kutsutuille edustajille esitettiin kysymyksiä kaupungin rantojen rakentamiseen liittyvistä uhkista, haasteista ja mahdollisuuksista. Tilaisuudessa esiteltiin myös Pro Herneen laatima vaihtoehtoinen suunnitelma Hernesaareen osayleiskaavaan sisältyvien toimintojen, mm. risteilylaitureiden ja helikopterikentän sijoituksesta. Yhdistys on pyrkinyt aktiivisesti yhdessä muiden alueen yhdistysten ja veneilijöiden edustajien kanssa vaikuttamaan Hernesaaren osayleiskaavan valmistelutyöhön. Tilaisuudessa oli runsaasti yleisöä ja aiheesta kehkeytyi molemminpuolisesti antoisa keskustelu. Hallituksen jäsenet Satu Sandström ja Lea Virtala ovat edustaneet yhdistystä Stadin rantaryhmän kokouksissa.

 

Yhdistys oli mukana järjestämässä Pro Eiran ja Arkadian Kokoomuksen kanssa Cafe Carusellissa 25.3. asukastilaisuutta, jonka aiheena oli kesällä 2010 voimaan tullut uusi asunto-osakeyhtiölaki. Aihe herätti kiinnostusta alueen asukkaissa.

 

Yhdistys järjesti 27.10 yhdessä Design-museon kanssa uusien jäsenten illan, jossa asukkaita informoitiin Hernesaareen erityisesti risteilyturistien tarpeisiin kesäksi 2011 suunniteltavista toiminnoista. Asukkaat toivat esille oman kiinnostuksensa suunniteltuihin toimintoihin.

 

Yhdistys järjesti 15.11 Terveysillan, jossa Viiskulman terveyskeskuksen johto esitteli alueen asukkaille terveyskeskus-, hammashoito- ja kotihoitopalveluita ja niiden tulevia muutoksia. Tehtaankadun ala-asteella pidettyyn tilaisuuteen osallistui n. 40 henkeä.

Yhdistys on Helsingin kaupunginosayhdistykset Helka ry:n jäsen. Hallituksen jäsen Lea Virtala toimi Helkan hallituksen varajäsenenä myös v. 2010.

 

5.  TIEDOTUSTOIMINTA

 

Yhdistys piti yllä omia internet-sivuja osoitteessa www.etelaiset.fi. Yhdistys julkaisi kevätkaudella lehden, jonka aiheista mainittakoon Hernesaaren osayleiskaava, Harakan saaren taiteilijatoiminnan jatkuminen, Kaivopuiston itä-osan peruskorjauksen valmistuminen, Etelä-Helsingin kierrätyspisteen perustaminen rantaan Eiran edustan pysäköintialueelle, eteläisen Helsingin raitiotielinjaukset ja raiteiden jatkaminen Merikadulle, Telakkarannan kaavoituksen valmistelu sekä Venäjän lähetystön laajennustyöt.

 

Lehti jaettiin paitsi jäsenille myös postinumeron Helsinki 14 ja osittain 15 alueille. Lisäjakelua on tarkoitus kierrättää vuosittain postialueittain. Tavoitteena on houkutella lisää asukkaita yhdistyksen jäseniksi.

 

Yhdistyksen kannanotot julkaistiin kotisivuilla. Yhdistys tiedotti sähköisesti jäsenistölleen sekä yhdistyksen omista että muiden tahojen järjestämistä tilaisuuksista sekä välitti edelleen kaupungin tiedotteita alueelle relevanteista asioista.

 

6.  TALOUS

 

Yhdistyksen tulot muodostuvat henkilö- ja yhteisöjäsenten maksamista jäsenmaksuista. Yhdistyksen jäsenmaksu v. 2010 oli 20 euroa henkilöjäseniltä ja 50 euroa yhteisöjäseniltä.

Yhdistys on saanut käyttää kaupungin omistamaa kokoontumistilaa Betania-talossa kuluitta.

Yhdistyksen lehti on yhdistyksen suurin yksittäinen menoerä.

 

 

 

 

Helsingissä, 1.4.2011

 

Eteläisten kaupunginosat ry hallitus

Södra stadsdelarna rf styrelsen