2.12.2013 klo 22.28 – NL

Carusel kannanotto 281113

Asia: Eteläiset kaupunginosat ry:n ja Pro Eira ry:n kannanotto
Viite: Kuuleminen poikkeamislupa-asiassa; hakemus tunnus 6-2964-13-B
Kiinteistö Oy Halkolaituri/Cafe Carusel, Eira

Viittaamme liitteenä olevaan 1.2.2013 asiassa antamaamme muistutukseen. Toteamme, että suunnitelmaan on aiempaan verrattuna tehty vain vähän muutoksia.

Pysäköintipaikat
Liikuntavirastolle rakennuksen länsipuolelle varatut pysäköintipaikat on palautettu suunnitelmaan. Pysäköintipaikkojen siirtäminen Merisatamanranta-kadun pohjoispuoliselle pysäköintialueelle olisi toivottavaa, koska epäilemme, että nyt varatut paikat houkuttelevat asiatonta pysäköintiä kahvilan ulkoterassin läheisyyteen. Liikuntaviraston tarvitsema purku- ja lastaustila tulee kuitenkin turvata.

Kahvilan itäpuolinen laiturialue
Veneilyn harrastajat käyttävät itäpuoleista laiturialuetta koko purjehduskauden ajan veneiden nostoon ja laskuun sekä varusteiden kuljetukseen läheisille saarille. Kuljetusajoneuvojen on päästävä esteettömästi alueelle (purku ja lastaus). Ehdotettu puomin korvaaminen pollareilla on kaupunkikuvallisesti myönteinen muutos, kunhan alueen alkuperäistä käyttötarkoitusta ei estetä. Pollarien lukituksen järjestäminen siten, että se palvelee kaikkia veneilijöitä on haasteellista.

Kahvilarakennuksen eteläpuolelle esitetty puomi on myös korvattu (lukittavalla) pollarilla. Mikäli pollari sallii esteetömän kulun mm. lastenvaunuille ja moottoroidulle pyörätuolille, lienee tämä tyydyttävä ratkaisu.

Rakennuksen itäpuoliset pyörätelineet tulee sijoittaa niin, etteivät ne peitä näköalaa kahvilasta.

Länsipuolinen huoltoväylä
Kahvilarakennuksen ympäristön jäljellä olevia viheralueita ei tulisi pirstoa tarpeettomasti. Uuden väylän avaamisen seurauksena liikenne ja luvaton pysäköinti voivat siirtyä kahvilan länsipuolelle.
Mikäli uusi, kahvilan länsipuolinen huoltoväylä kuitenkin rakennetaan, se on tehtävä siten, että se kestää suunnitellun käytön sorapintaisena. Asfaltoitu ajoväylä ei sovi viheralueen luonteeseen. Vanhat, tarpeettomiksi käyneet kulkureitit tulisi nurmettaa.

Ennen kuin päätetään uuden huoltoajoväylän rakentamisesta, tulisi myös selvittää alueen jätehuollon ja pysäköinninvalvonnan toimivuus. Kts. muistutus 1.2.2013.

Allekirjoittaneet yhdistykset toivovat saavansa tietoa suunnitelmien edistymisestä.

Helsingissä, 2.12.2013
Eteläiset kaupunginosat ry – Södra stadsdelarna rf
Pro Eira ry rf

Vastaa

Your email address will not be published.