Pikkuporvareiden talolla puolikas omaa puistoa

Helsingin Tehtaankatu 5:n (Vuorimiehenpuistikko 4:n) historiikki on otsikoitu näin: Jugendtalo Puistola – herrasväen ja pikkuporvareiden koti. Koska olen itse tuon historiikin kirjoittaja en jääviyssyistä arvostele 90-sivuista kirjaa, joka ilmestyi vuonna 2009, jolloin taloyhtiö täytti sata vuotta.

Juhlat pidettiin tietenkin Tehtaankadun varalle sijaitsevassa yksityisessä puistossamme, jonka toinen omistaja on naapuritalo Tehtaankatu 7 eli Asunto Oy Sampsa. Molemmat tontit osti 1900-alussa kunnallisneuvos Juho Ahde. Hän tähtäsi tyttökoulun rakentamiseen. Silloin nykyinen puisto olisi ollut koulun piha. Hanke raukesi. Kun Tehtaankadun kansakoulukin rakennettiin parin korttelin päähän eikä Ahteen tonteille, hän myi tontit perustettaville asunto-osakeyhtiöille.

Rakennustoiminta alkoi kummassakin paikassa 1908 ja pian komeat talon olivat pystyssä. Vaikka ne ensinäkemältä muistuttavat toisiaan, ne eivät ole toistensa peilikuvia. Myös rakentamisen puuhamiehet ovat valtaosin eri henkilöitä.

Itse olen Tehtaankatu 5:n historiikin miljöökuvauksessa kirjoittanut seuraavasti:

Me asukkaat olemme tietenkin ylpeitä, että talomme sijaintia arvostetaan tällä hetkellä. Sehän on hyvällä paikalla eteläisessä Helsingissä lähellä upeata Kaivopuistoa, tyrskyävää tai aurinkoista merenrantaa ja tyylikästä Eiran jugendkaupunginosaa. Sijaintimme ei varsinaisesti ole missään näistä, vaan toimimme omassa osoitteessamme Naakan (ruots. Kajan) korttelissa, Helsingin seitsemännessä kaupunginosassa Ullanlinnassa. Lisäksi nimeemme kuuluu sana Puistola, vaikka meillä ei ole mitään tekemistä saman nimisen pohjoisen kaupunginosan kanssa. Mutta meillä onkin oma puisto Tehtaankadulla!

Talon toisellakin puolella on puisto ja saman niminen katuosuus, Vuorimiehenpuistikko. Alun perin tuota kallioista, kosteaa joutomaata alettiin kunnostaa jonkinlaiseksi puistikoksi 1912. Virallisen nimensä se sai vasta 1928. Puistikon olemassa oloa ei voida unohtaa kummankaan kerrotun taloyhtiön historiasta puhuttaessa.

Puistikon omasta historiasta kerrottakoon, että se oli Suomen kaartin ampumaratana vuodesta 1834 aina 1850-luvulle asti. Pyssyjä paukuteltiin siellä myös Suomen sisällissodan eli kansalaissodan tienoilla 1918, jolloin läheisessä Schalinien talossa piilotelleet valkoiset kävivät puistossa harjoittelemassa sulkeista ja ampumista.

Helsingin olympiakisojen aikana 1952 puistoalue oli varattu kisojen yhdeksi pysäköintipaikaksi. Perimätiedon mukaan siellä olikin parkissa peräti yksi henkilöauto. Tehtaankadun sijainti oli näet hyvin syrjäinen sen aikaisiin urheilun suorituspaikkoihin nähden.

Tärkein henkilö Tehtaankatu 5:n historiassa on rakennusmestari Wilho Lekman, jonka jälkeläisiä asuu ja vaikuttaa edelleen talossa Leka-nimisinä. Melko lyhyen elämänsä (1872-1924) aikana W. Lekman ehti olla mukana piirtäjänä ja suunnittelijana kaikkiaan 54:ssä kivitaloprojektissa, mutta yhteen rakennukseen hän asettui perheensä kanssa, nimittäin Puistolan jugendtaloon vuonna 1909. Tänne hän perusti myös suunnittelutoimistonsa.

Talomme ensimmäiset asukkaat mainitaan Helsingin henkikirjoissa vasta 1911. Ammattinsa perusteella kyse oli ylemmästä keskiluokasta, ”pikkuporvareista”. Silloin talossa asuvien ammatillinen jakauma oli tällaista: liikemies, teologian kandidaatti, insinööri, opettaja, sihteeri, ensimmäinen pankkikassa, johtaja, kanslia-apulainen, posti- ja lennätinvirkailija, kaupanhoitaja, konemies, kauppaedustaja ja valokuvaaja jne.

Pitkään hallitsi taloamme Tehtaankatu 5:n liiketiloissa Helsingissä hyvin tunnettu paperialan yrittäjä Th. Wulff. Myöhemmin naapurissa myi tuotteitaan mm. suosittu kynttiläkauppa Desico Oy.

Jatkosodassa taloon osui kaksi pommia, mutta aineelliset vauriot jäivät silti vähäisiksi. Paljon dramaattisempi on se puolustusvoimien valokuva, joka otettiin Kapteeninkadun suunnasta taloomme päin. Siinä venäläisestä lentokoneesta jo irtaantuneet palopommit valaisevat ilmassa tummapuhuvaa taivasta ja koko Tehtaankadun alkuosaa.

Suurta huomiota talomme sai 1980-luvun puolenvälin jälkeen, kun rakensimme tiettyjen rappujen asukkaiden kustannuksella, ilman mitään ulkopuolista tukea kaksi hissiä, C- ja D-portaisiin. Talossa oli ennestään, alusta lähtien ”herrasväen hissi” A-portaassa. Uusia hissejä ihmeteltiin laajasti, jopa kansainväliset arkkitehdit ja talosuunnittelijat kävivät niitä ihastelemassa. Aluksi ne toimivat rahaa sijoittaneiden osakkaiden avaimilla; muut saivat kävellä. Tilanne on tänään toinen, demokraattinen.

Myöhemmin, 2003 tuli vielä kolmas ”oma” hissi E-portaaseen.

Tehtaankatu 5 on hyvin hoidettu yhtiö, sanovat asiantuntijat. Kaiken lisäksi se on ollut aina suosittu asuinpaikka.

Vuosikymmenten saatossa siellä on asunut myös monia tunnettuja tai muuten ansioituneita kansalaisia. Heistä mainittakoon: kansanedustaja Juha Rihtniemi, tunnettu liikennevalistaja, ylikomisario Heikki Seppä, Mika Ihamuotila Merimekosta, tv-toimittaja ja kansanedustaja Seppo Tikka, säveltäjä Nils Lerche, pastori Toivo Waltari, Sampsassa asuneen tulevan kirjailijan Mika Waltarin setä, lentäjä Risto Leka, suurlähettiläs Ensio Helaniemi, tohtori Rolf Uggla, pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, lääkäri Matti Mandelin, päätoimittaja Jorma K. Virtanen ja arkkitehdit Kirsti Arajärvi ja Olavi Leka. Olihan siellä myös eläkeläinen, hissiaatteen isä Armas Kaunisto ja alkuvuosina myös isoisäni, tilanomistaja, maanviljelijä ja ruokalayrittäjä Jaakko Markkula.

2016-hannes-markkula

Hannes Markkula

Talohistoria-sarjan kirjoittaja Hannes Markkula on eläkkeelle jäänyt sanomalehden uutispäällikkö ja tuottelias kirjailija. Häntä kiinnostavat Helsingin historia, yhteiskunnalliset epäkohdat ja selvittämättömät rikokset. Hän on Eteläiset kaupunginosat ry:n hallituksen jäsen ja paljasjalkainen stadilainen.

Kirjoita kommentti

SIVUT

ARTIKKELIT

SÄHKÖPOSTI