Itäisen Kaivopuiston remontti kajoaa puihin

Kaivopuiston itäosan peruskorjaus käynnistyy 29. syyskuuta puiden poistolla ja hoitoleikkauksilla. Puiden poisto tehdään viikoilla 40 ja 41. Ensi vaiheessa poistetaan Ison Puistotien puut Kaivohuoneelta Puistokadulle ja keväällä 2009 saavat lähteä puut Kaivohuoneelta Ehrenströmintielle. Pohjoispään kujanteeseen jätetään kolme kohtalaisessa kunnossa olevaa puuta.

Syksyn aikana peruskorjaus etenee kasvualustojen kunnostamiseen, käytävien uusimiseen ja kunnallisteknisiin töihin. Syys-lokakuun aikana kunnostetaan lehmuskujanteessa säilytettävien puiden kasvualustat imurointimenetelmällä, joka on uutta Suomessa.

Peruskorjausvuorossa on nyt kapeahko puistokaistale Isosta Puistotiestä itään. Merkittävin ja kaupunkikuvassa näkyvin toimenpide on Ison Puistotien alkuperäisen lehmuskujanteen uudistaminen, joka tehdään suunnitelman mukaan keväällä 2009.

Kaivopuiston puita on tutkittu ja tarkkailtu viime vuosina monessakin eri vaiheessa. Ison Puistotien kujanteessa on ollut alun perin 220 puuta, joista jäljellä on alle sata. Osa puista on niin huonokuntoisia että niistä on vaaraa puiston
käyttäjille. Puiston itäosassa on lisäksi kuusi iäkästä, kaatotuomion saanutta lehtipuuta.

Itäisen Kaivopuiston puuistutukset saadaan tehdyksi syksyyn 2009 mennessä ja koko puiston itäisen osan remontti on valmis keväällä 2010.

Maanalainen tekniikka uusitaan samalla

Kaivopuiston itäosan remontti kestää puolitoista vuotta. Lehmuskujanteen uusimisen ja puiston puuston hoidon lisäksi työkohteina ovat Ison Puistotien ajorata, kevyenliikenteen raitit, puistoalue istutuksineen ja nurmikenttineen
sekä Kaivohuoneen edusta ja Kylpylänaukio pysäköintialueineen.

Huonokuntoiset vesi- ja viemäriputket, sadevesijärjestelmä sekä muu kadun alla oleva tekniikka uusitaan. Myös muureja, käytävien reunuksia ja pinnoitteita sekä ulkovalaistusta parannetaan. Suurten yleisötapahtumien aikaiselle roska- ja käymälähuollolle varataan tilaa puistosta.

LISÄTIETOJA:
Suunnittelu: projektinjohtaja Kari Harju, rakennusvirasto, puh. 310 64382
Urakointi: tuotantopäällikkö Eila Hägg, rakennusvirasto, puh. 310 70042

Kirjoita kommentti

SIVUT

ARTIKKELIT

SÄHKÖPOSTI